maanantai 21. marraskuuta 2011

Onnelliset tuhnuttajat, Jaffa astutettu

Odotettavissa,
viikolla 49 syntyväksi venäjänkääpiöhamsterin talvikko vauvoja.



Emä Jaffa

Isä Julius

torstai 10. marraskuuta 2011

Pieni herra Julius

No niin, nyt sitten siskoni hamsulandia kasvoi uudella kääpiöhamsterilla, Juliuksella. Juliukselle odotellaan ikää karttuvan ja sitten mahdollisesti poikue Jaffan kanssa.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Thean sterilisaatio

Kuten aijemmasta sarjakuvasta näkyy, näin tuli käymään, mamma vei kisun leikkaukseen pari viikkoa sitten...

Tuntui hurjalle jättää pieni rakas toimenpidehuoneeseen eläinlääkärin tarkastuksen ja rauhoituspiikin jälkeen. Pakko myöntää, minulla oli huoli. Kaksi tuntia odottelin kaupungilla ja välillä mietin onkohan leikkaus mennyt hyvin ja onko kisu ylipäätään enää elossa... Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja Thea nukkui kopassaan kun kävin hakemassa kisun kotiin. Silti minun oli tarkistettava hengittääkö se. Hoitaja antoi ohjeet kotihoitoon sekä suullisesti että kirjallisesti. Suojatötterö päähänkin saatiin mukaan.

Kotona heräily kesti kauan. Annoin Thean heräillä rauhassa kantokopassaan ettei pääse vahingoittamaan itseään. Pisut ja oksennukset tuli alle, kylmäkin vaivasi. Laitoin kisun päälle pyyhkeen lämmikkeeksi mutta eihän se sen alla pysynyt.

Nukkumaan mennessäni Thea oli jo siinä kunnossa, että sen pystyi jättämään yöksi omilleen. Silti heräsin yöllä katsomaan miten Thea voi ja harmikseni huomasin kisun nuolevan haavaa. Laitoin sille tötterön päähän, mutta se oli niin kauhea kammotus, että en pystynyt sillä toista kiusata.

Seuraavana päivänä haavan kohdalle nousi todella iso patti ja pelkäsin sen jo olevan tyrä, mistä hoitaja varoitteli. Ja taas huoli kasvoi, mutta päätin viikon verran seurata tilannetta. Onneksi patti osoittautui normaaliksi turvotukseksi ja on nyt hävinnyt pois. Haavakin on jo oikein hyvin parantunut vaikka pelko oli tulehtumisestakin, kun Thealla ei ollut tötteröä päässä.

Nyt Thea voi oikein hyvin ja on oma ihana itsensä. Rallit ja omat vekkulit veikeilyt ovat kuten ennenkin. Ulkoilua vielä vältetään. Ruokaa on nyt rajoitettava, leikatulla kissalla kun tahtoo olla turhan hyvä ruokahalu. :) Aikuisen kissan ruoka vaihtui Royal Caninin sterilisoidulle kissalle tarkoitettuun ruokaan, virtsakivienkin varalta.

Ja mie oon niin onnellinen tuosta pikku kisusta! <3