maanantai 21. kesäkuuta 2010

Onnea!

Nappi (Ramsan Wild Baldassare) Viron muotovalioksi 31.5.2010!!

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Ystävälle


Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella.

Ethän sä ikinä,
kadota tuota katsetta?

Kaunis pieni koiranen,
sä olet ainutlaatuinen.
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan.

(Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen)

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kesäkalju

Liekö Peppi allerginen kesälle vai mikä, mutta runsaan karvanlähdön myötä myös maha ja rinta on ruvennut kaljuuntumaan huomattavasti. Iho on kuitenkin siistin näköinen eikä se tunnu kutiavan satunnaisia rapsutteluja enempää. Iho saattaa olla hieman kuiva ja runsasta karvanlähtöä on ollut jo viime maaliskuusta asti. Voihan olla että kyseessä on ohut kesäkarva tai jokin puute (rasvat?) ruokavaliossa. Täytyy seurata tilannetta.

Viime vuonna samaan aikaan Peppi pudotti myös turkin ja häntä oli kuin rotalla, vatsan kaljuuntumista en muista huomanneeni, ainakaan sellaista mitä nyt. Tänä kesänä toisaalta häntä näyttää tällä hetkellä hyvältä vaikka talven hieno huiskahäntä onkin hieman ohentunut.

Nyt otetaan jauhelihat kehiin ja mahdollisesti ravintoöljy tai biotiinikuuri. Huomenna varmaan pesupäivä kuten kerran kuussa aina on ollutkin. Saa nähdä kuinka paljon sitten pesun yhteydessä karvaa lähtee. Shampoo ja hoitoaine on kuitenkin apteekin kosteuttavia tuotteita että tämä puoli pitäisi olla kunnossa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Peppi tapasi possut

Peppi pääsi mukaan katsomaan naapuriin serkkuni kahta uutta possua, Vinkkua ja Linkkua. Kovasti yritti Peppi niille koiraa puhua ja varmaan vähän komentaakin, että pysykää vaan siellä aidan toisella puolella. :) Possut vaan jutteli takaisin, että RÖH RÖH! :D Eivät possut olleet Pepistä moksiskaan.



tiistai 1. kesäkuuta 2010

Suolahden ryhmänäyttely 15.5. ERI1 PN3 VARA-SERTI

Suolahden ryhmänäyttelyyn saatiin hyvin helteinen päivä. Pepillä vaan oli hurjan kuuma mutta saatiin neuvoja eräältä bostonkasvattajalta. Hän oli ostanut koirilleen pyyhkeen joka märkänä puetaan päälle ja koira pysyy viileämpänä. Täytyykin käydä Janutexin nettisivuilla ostoksilla. :)

Näyttely oli mukavan pieni ja cavojen kehät meni aika ripeästi. Cavoja kaikkiaan 20 ja avoimia narttuja 7, joista yksi poissa. Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.

Peppi käyttäytyi kehässä auringon paahtaessa täydellisesti! Ei yhtään ollut laiskan oloinen ravissa ja pöydällä seisoi hyvin kauniisti. Ihana päivä siis, myöskin tuloksen suhteen! En voinut uskoa sitä kehässä enkä senkään jälkeen todeksi! Kehäsihteeri vain tokaisi antaessaan vara-sertin ruusuketta että olis varmaan mulle sertikin kelvannut. :D Mutta voi kuulkaa olen niin onnellinen jo tuosta vara-sertistä että ei tässä nyt sertin perään voivotella, ei ollenkaan. Kiitän todella paljon siitä mitä on!

Onhan tuo minun pikkuinen nätti, komeaan isäänsä ja kauniiseen äitiinsä tullut. ;) Isot terkut kasvattajalle sekä Ramsanin kenneliin Maelle, isä Simonille ja Nani äidille.

Arvostelu:

Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Kaunismuotoinen pää. Tummat silmät, hyvät korvat. Kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Hyvä ylälinja ja hännän kiinnitys. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu takaa hieman ahtaasti. Hyvät sivuliikkeet. Kaunis karvapeite.

ERI1 PN3 VARA-SERTI



Peppi 3 vuotiaana.